Surffaus <3

21/07/2017

Surffaus. Tuo laji, joka on aivan uskomaton. Välillä rakastan sitä yli kaiken ja välillä vihaan (lajia tai itseäni haha). Vedestä olen, kömpinyt rannalle leijuen, itkien, nauraen, hengästyneenä puuskuttaen, kauhusta kankeana, kiitollisena, kauhistuneena, täristen, onnesta soikeana, itseäni soimaten ja ilosta hypellen. Mikään muu laji tai harrastus ei ole herättänyt niin paljon erilaisia tunteita minussa kuin surffaus. Tanssikin herättää toki paljon tunteita, mutta harvemmin tanssissa joutuu vaaratilanteisiin 🙂 Olen kirjoittanut surffista kerran aiemmin, lukemaan pääset TÄSTÄ.

ekan reissun lopussa jo sujuu vähän paremmin

Kokeilin surffia ensimmäisen kerran 4 vuotta sitten Asenteen 10 päivän surffileirillä Balilla. Olin lähdössä yksin lomalle. Tiesin aiemman kokemuksen perusteella, että kyllästyn ja tylsistyn yksin jos minulla ei ole jotain mielenkiintoista aktiviteettia ja niinpä päädyin sitten ensimmäistä kertaa surffileirille. Minua kiehtoi tuo laji, jonka harrastajat olivat jollakin tavalla erilaisia ja tuntuivat osaavan elää hetkessä ja nauttia elämästä eri tavalla.

Surffareiden yhteenkuuluvuus oli kupla jonka sisälle halusin kurkistaa. Kaikkein uteliain olin surffiin kuuluvasta koukkuun jäämisestä – miten ja miksi laji vie mennessään?

Räpiköin, pulikoin ja kaaduin sata kertaa tuon reissun aikana Kutan rantavedessä aivan idiootin näköisenä kypärä päässä. Olihan se hienoa seistä laudan päällä monen yrityksen jälkeen vihdoin ja ihan voittajafiilis kun pysyin yli 2 sekuntia pystyssä rantaveden vaahdossa, mutta en vielä ymmärtänyt lajin hienoutta ja koukuttavuutta. Viimeisenä surffiaamuna pääsin tositoimiin – melottiin oikeasti syvälle kauas rannasta ja tarkoitus oli yrittää surffata “vihreitä aaltoja” aallon murtumisen jälkeen syntyvän valkoisen vaahdon sijaan. Olin aivan kauhuissani koska pelkäsin isoja aaltoja, syvää vettä ja muutenkin kaukana rannasta olemista (mutta se onkin eri tarina). Päädyin pesukoneeseen eli murtuva aalto nappasi minut mukaansa ja pyöritti veden alla. Minulle ei ollut kukaan kertonut mitä tuossa tilanteessa pitää tehdä, mutta pää sieltä pulpahti pinnalle muutaman pitkän sekunnin jälkeen. Ei varmaan tarvitse mainita etten saanut yhtään vihreää aaltoa kiinni tuona päivänä haha. Järkytyksestä Suomessa toivuttuani tuntui siltä, että olen saanut pienen kosketuksen – pintaraapaisun – surffiin ja minun pitää tutustua lajiin lisää.

itse napattu miniaalto

surffin jälkeen hymy herkässä

Nämä kuvat taitaa olla toisen reissun lopusta Nappailin vaan miniaaltoja ja vaahtoa, mutta Olin superiloinen koska sain ne ihan itse ilman apukäsiä 🙂

ja taas balille surffaamaan

eka oma lauta iloinen surffari

eka oma lauta iloinen surffarityttö

ensimmäinen surffionnettomuus

Niinpä sitten matkasin Balille uudelleen ja uudelleen. Jossakin toisen ja kolmannen reissun vaiheilla jäin koukkuun. Ensimmäisen sairaalakäynnin jälkeen monet kokeneemmat surffarit sanoivat, että no nyt susta on tullut oikeasti surffari 🙂

no nyt isompi aalto gopro

On se vaan niin upea fiilis kun ylittää omia pelkojaan ja mukavuusalueen rajoja. Koukuttavuus tulee koko surffikulttuurista ja aaltojen metsästyksestä (ei koskaan tiedä millainen surffikeli oikeasti on ennen kuin rannalla seisoo ja katsoo) sekä siitä kun kovan työn palkintona viilettää mennä vihreää aaltoa pitkin. Parhautta on lisäksi kaikki surffin kautta tapaamani upeat ihmiset ja kauniit paikat ja muistot. Onhan sekin superbonus, että tulee urheiltua monta tuntia ihan ohimennen huomaamattaan. Aamupala ei maistu koskaan niin hyvälle kuin nälkäisenä surffin jälkeen!

bali eka surffiaalto kesäloma 2017

Kehitys tapahtui ja tapahtuu minulla H.I.T.A.A.S.T.I. Iso syy siihen on muutama tapaturma ja niistä aiheutuneet traumat. Välillä olen sitä mieltä, että olen ihan paska eikä minusta surffaajaa tule ikinä. Sitten pidän itselleni puhuttelun ja muistutan itselleni, että hei mä olen jo surffari –  älä vertaa itseäsi muihin ja mitäs sitten jos kehityn hitaasti – pääasia on, että pidän hauskaa ja rikon omia mukavuusalueen rajojani sen verran kuin pystyn sillä hetkellä tekemään. Yksi surffisessio kerrallaan.

Viimeisimmällä reissulla tein suurimman läpimurron kun siirryin vihdoin ja viimein paljon pienempään ja haasteellisempaan lautaan!

2017 surffityttö rannalla

Kuvat ovat matkan varrelta suurinpiirtein kronologisessa järjestyksessä. Jos sinua kiinnostaa postauksieni seuraaminen, niin blogin FB-sivua seuraamalla saat helposti tiedon uusista postauksista, klikkaa siis TÄSTÄ 🙂

xxx Anna

——————————

Surfing. That incredible sports. Sometimes I love it so much and sometimes I hate it. I have gotten out of water flying, crying, laughing, out of breath, horrified, thankful, terrified, totally tired, super happy and blaming myself for being bad. No other sports has awaken so many feelings in me.

I tried surfing for the first time 4 years ago at Asenne surf camp in Bali. I was going on a holiday by myself and from previous experience I knew I would get totally bored if I did not have some activity to do so off i Went to a surf camp. I was fascinated by this sports – surfers were somehow different and seemed to live more in the moment than most and enjoyed Life in a different way. Also I was interested in the surf community a bubble I wanted and hoped to get a look inside of. Most interested I was about why people get so hooked and addicted to surfing.

So there I was falling down a hundred times during that trip in Kuta beach water wearing even a helmet the first Days (no choice there, had to when attended a surf school). It was great to finally stand on the board after so many tries and I really felt like a winner when I managed to finally stand for more than two seconds in he white water. I still did not understand what was the whole stoke about. On the last morning of the trip I finally got to some searious business – we paddled on a reef break far from the beach and the goal was to try to Catch a proper green wave. I was terrified as I am afraid of big waves, deep water and being far away from the beach (but that is another story). I ended up being washed or how it is called – wiped out in a washing machine under the water. Scary day. After I got over the shock in Finland I felt like I have scratched the Surface of surfing a bit and I need to get to know the sports more until I understand what is the stoke about and then I can stop or continue.

So I travelled to Bali more times and somewhere between the second and third trip I got hooked. After the first hospital visit some talented surfers said welcome, now you are a surfer 🙂 My development happened and happens slowly, mostly because of injury setbacks that I got traumatized from. Sometimes I think I am totally shit and I will never become a surfer and then I talk to myself – hey Anna, you already are a surfer – do not compare yourself to others and so what if you progress slowly – the main thing is to have fun, push your limits as much as is ok for you. One surf session at a time 🙂

When you get over your fears and outside of your comfort zone the feeling of accomplishment is something else. The addiction comes probably from the whole surf Culture and the hunting of Waves – you never know the conditions until you watch them from the beach and even then they can change. You never know when you are gonna Catch THE wave. And that feeling when you are riding a green wave is the best. Extra bonus is that you do lots of sports while forgetting the time and breakfast never tastes as good as it does after surf!

Pictures are from the last four years throughout my surf journey in somewhat timely order. Click HERE and follow my FB page if you wanna know when I publish a new post 🙂

xxx Anna

ShareSHARE / JAA KAVEREILLE

By Anna

Leave a comment

Your email address will not be published.

Close